2. huhtikuuta 2018

Tarinoita Englannista osa 1

Squirrellin kanssa maastossa, yksi mun suosikkihevosista. Tämä hevonen tuli meille yllättäen yksistä kilpailuista. Pomo ei kai tuntenut tämän omistajaa, mutta hevosen kanssa oli ollut ongelmia kuljetuksessa ja niin tämä annettiin pomolleni sillä periaatteella että ota itsellesi tai ammu se. No ei ammuttu, vaan tästä paljastui yksi ihanimmista hevosista!

Ollessani viime kesän Englannissa, sain julkaistua vain vaivaiset kaksi postausta vaikka tarkoitus oli päivitellä ihan viikoittain kuulumisia. Koska tarinoita ja kuvia tuolta ajalta on kuitenkin runsaasti, niin kirjoitin näitä postauksia jälkikäteen ja nyt vihdoin saan jopa julkaistuakin! On hullua ajatella miten nopeasti aika meneekään, kun viime vuonna näihin aikoihin suunniteltiin kovaa vauhtia tulevaa kesää muiden ulkomaille lähtevien kavereiden kanssa, valittiin sopivia maita, lähetettiin hakemuksia ja jännitettiin yhdessä. Oman paikkani löysin lähes tasan vuosi takaperin, sillä huhtikuun ensimmäisellä viikolla sovimme työpaikasta. Tällä hetkellä mulla on kokemusta ulkomailta kahdesta eri maasta ja kolmesta erilaisesta paikasta, joita voisinkin vertailla keskenään jossakin postauksessa. Jos mitään aiheeseen liittyviä kysymyksiä nousee mieleen, niin laita rohkeasti kommenttia. Vastailen kyllä mielelläni ja itse aikoinani ensimmäistä kertaa ulkomaille lähdöstä haaveillessa ja erilaisia paikkoja selaillessa tuli kyllä etsittyä ja luettua niin paljon erilaisista kokemuksista kuin vain infoa löytyi.


Ekoilla viikoilla pääsin mukaan valmennusreissulle ja kisareissulle. Tämä tila oli tosi kivannäköinen! Oltiin liikkeellä yleensä tällä isolla hevosautolla ja välillä mukana oli myös pienempi auto.
Ja jotkut sanoo että Engalannissa on huono sää! Viime kesänä oli kunnon helteet, joissa työnteko ei tosin ollut kovin mukavaa. Loppukesä nautittiin siedettävimmistä lämpötiloista. Tämä kuva on otettu varustehuoneen ikkunasta laitumille ja kentälle päin.

En muista yhtään ajettiinko tänne kisapaikelle tunti vai vähän reilu.. Mutta kiva paikka jokatapauksessa hienoilla maisemilla. Paikalla oli paljon kisaajia vaikka kyseessä olivat matalamman tason kilpailut. Huomion kiinnittivät myös lukuisat miesratsastajat. Eräskin vanha mies oli jotenkin kovin sympaattinen, kun hääri yksinään hevostaan hoitaen ja yritti lastata sitä koppiin.
Englannin paikka tuli sattumalta vastaan Facebookin heppatyöryhmässä ja sen ollessa mielenkiintoinen, laitoin sähköpostia johon sain nopeasti vastauksen ja yhteydenoton myös facessa. Asioiden sopiminen oli mutkatonta ja helppoa, sain kuulla perustiedot paikasta ja nähdä kuvia sekä kysellä mieltä askarruttavia asioita. Saapumispäivän sovimme kesäkuun alkuun, varasin lennot itselleni ja perillä mut haettiin kyytiin lentokentältä. Mitään hirveän erikoisia maatoiveita mulla ei ollut, mutta täytyy myöntää että eniten selailin paikkoja juurikin jo kauan haaveena olleesta Englannista ja tunsin itseni lähes lottovoittajaksi saatuani lähes täydelliseltä kuulostavan paikan. Tässä postauksessa on tarkoitus kertoa hieman lisää paikan hevosista sekä työstä itsestään, mutta haluan sanoa tähän alkuun vielä sen, että monestihan kuulee että ulkomaille hevoshommiin pääsee vain alan kouluista tai sitten suhteilla. Tai jos pääsetkin muuten, niin et ainakaan hyvään paikkaan. Itse voin kumota nämä väitteet, sillä mulla ei ole mitään hevosalankoulutusta enkä ole saanut yhtäkään työpaikkaa suhteiden avulla. Silti olen saanut töitä ihan hyvistä paikoista, vaikka tietenkin kaikkien tallien tapaan näissäkin on omat miinuksensa. Jos siis haaveilet ulkomaille töihin lähdöstä, niin selaa paljon vapaita paikkoja ja ota mielenkiintoisiin paikkoihin rohkeasti yhteyttä. Aina pääsee myös pois tai voi vaihtaa paikkaa! Itse sovin aluksi olevani töissä vain kesän, mutta kerroin myös ettei minulla ollut kiirettä kotiin, vaan kaiken mennessä hyvin voisin olla kauemminkin. 

Nämä kilpailut olivatkin sitten vähän suurempi tapahtuma isompine luokkineen, koirakisoineen, maailmanpyörineen ja erilaisine myyntikojuineen. Oli kyllä todella mielenkiintoista ja erilaista katsottavaa! Täältä saatoit ostaa kisojen seuraamisen lisäksi itsellesi vaikka porealtaan.

Tämä kuva samoista kisoista, meiltä osallistui mukaan yksi hevonen "pitämään vain hauskaa". Lisäksi meiltä oli mukana omassa kilpailussaan myös muutama lammas.
Mun työpaikka oli yhden perheen kotitila ja sijaitsi melkolailla Lontoon ja Englannin etelärannikon puolessa välissä Surreyssä, eli aika täydellisellä paikalla. Itse tilasta ja asumisestani kerron toisella kertaa, sillä muuten tämä postaus venyy aivan liian pitkäksi. Sanottakoon nyt kuitenkin että paikka oli vanha ja sen tilukset laajat. Hevosia oli tallissa alkuun 11, joista yksi oli kylläkin poni, mutta elokuussa lähtiessäni pois oli määrä noussut neljällä hevosella, joista kaksi tuli laitumelta takaisin treeniin ja kaksi olivat uusia. Näiden hevosten lisäksi isoilla laitumilla oli varsoja kasvamassa, senioreita nauttimasta eläkepäivistä sekä lomakauttaan viettäviä hunting-hevosia. Ihan tarkkaa määrää en tiedä, mutta yhteensä hevosia oli suurin piirtein 25. Kaikki hevoset olivat omia, iso osa omia kasvatteja ja ikähaarukka oli yksivuotiaasta reiluun parikymppiseen ja tähän väliin mahtui niin nuoria tulevaisuuden lupauksia kuin tämän hetken kansainvälisentason kenttähevosiakin. Aktiivisessa treenissä oli kesän aikana 10 hevosta, kolme palailivat töihin kevyemmällä treenillä ja poni laihdutti. Itse pääsin ratsastamaan näistä hevosista kahdeksalla. Kaikki hevoset joiden kanssa olin tekemisissä, olivat pääasiassa hyväkäytöksisiä eikä niiden selässä tarvinnut pelätä henkensä puolesta. Tietenkin näilläkin oli joitakin huonoja tapoja, jotka ärsyttivät melko paljonkin välillä eikä niitä voinut laittaa edes nuoren iän piikkiin tai sen että ovat reaktiivisia kilpahevosia. Kaikesta kuitenkin selvittiin, enkä tarkoita etteikö hevosilla saisi olla yhtään luonnetta tai niiden pitäisi olla pystyynkuolleita, mutta osa huonosta käytöksestä oltaisiin mielestäni voitu varmasti välttää tekemällä asioita toisin. Suurimmilta osin hevoset olivat kuitenkin mukavia ja ongelmattomia käsitellä ja niitä kohdeltiin ja pidettiin hyvin.

Karsinan siivous oli tarkkaa hommaa, samoin kuin se että tila on aina siisti ja varsinkin päivän päätteeksi kaikki on paikoillaan. Päivän aikana porukka kuitenkin jätti huolettomasti tavaroita sinne tänne ja esimerkiksi riimut ja loimet jäivät lojumaan lattialle. Olihan se melko ärsyttävää, sillä itse laitoin kaiken heti paikoilleen ja sain sitten päivän päätteeksi juosta siivoamassa muiden sotkuja. Vei tuplasti aikaa kiertää tallit ja viedä tavaroita paikoilleen sen sijaan että ne oltaisiin laitettu heti.

Rolo nauttimassa laitumella vapaapäivästä.

Doon auttaa lakaisemaan! Yksi mun lemppareista. Oikeastaan mulla oli yksi suosikki ylitse muiden ja sen lisäksi kolme muuta joista pidin hieman loppuja enemmän.
Itse pidin paljon siitä, että suurin osa hevosista sai olla koko yön (noin 17-08) ulkona laitumella ja päivisin ne olivat karsinoissa tai pienemmissä tarhoissa liikutuksen lisäksi. Tämä hieman vaihdellen esimerkiksi sään mukaan, sillä silloin kun lämpötila oli koko päivän kolmissakymmenissä, vietiin hevoset pihalle vasta myöhemmin illalla ja päivällä yritettiin vain pitää talli viileänä. Laitumilla treenissä olevat hevoset olivat yksinään loukkaantumisriskin takia ja jos niiden huomattiin riehuvan, ne otettiin sisälle. Ei niitä tietenkään öisin kytätty, joten silloin ne saivat halutessaan juostakin! Yksi asia joka aiheutti hieman mietittävää oli loimitus, sillä lähes kaikilla hevosilla oli aina jokin loimi päällä ja vain kovimmilla helteillä ne saivat nakuilla tai olla ötökkäloimella. Muuten niitä puettiin puuvillaloimiin, fleeceen, vuorettomiin ja vuorellisiin ulkoloimiin. Pahimmillaan taisi yhtenä viileämpänä päivänä muutamilla hevosilla olla kaksi talliloimea ja ulos laitettiin yöksi vielä 100g ulkoloimi.. Ja lämpötila oli oikeasti ehkä sen 15 astetta, pientä tuulta tai tihkusadetta ja tällöin en ollut enää ainoa jonka mielestä päällä oli hieman liikaa. Tuolloin mietin vain, jos nämä hevoset tulisivat Suomeen, niin mitä niille täällä puettaisiin päälle? Muuten hevoset hoidettiin ilman että mun tarvi sitä sen enempää ihmetellä. Kengittäjä, hieroja ja eläinlääkäri kävivät tarpeen mukaan, heinä oli hyvää ja muu ruokinta jokaiselle selvästi erikseen suuniteltu, hevoset olivat siistejä ja varusteet huollettiin päivittäin käytön jälkeen.


5-vuotias Tommy oli yksi mun suosikeista ja sillä ratsastinkin eniten. Tästä hevosesta varoiteltiin, että se voi potkia esim. takajalkoja harjatessa, suojia laittaessa tai loimittaessa, mutta mulla ei ollut kertaakaan ongelmaa sen kanssa kun asiat tehtiin rauhassa. Huomasin kyllä että varoitus piti ihan paikkaansa sillä toisen työntekijän hoitaessa hevosta hätäisesti, meinasi sieltä tulla potku. Taluttaessa se oli myös toisinaan melkoinen jyrä ja vaikka se toisinaan ratsastaessakin koitti keksiä pieniä jekkuja ja aina selkään mennessä oli pieni jännitys että mitähän tänään, niin tykkäsin siitä kovasti alusta asti. Lähes poikkeuksetta meillä meni kuitenkin hyvin ja jotekin Tommy muistutti joiltain piirteeltään useampaakin tuttua hevosta, esimerkiksi Vaavia Saarenmaalta tai Ciaota kotoa.

Jo paikalle matkustaessa mulla oli jonkinlainen käsitys mitä työtehtäviä mulla tulisi olemaan ja millaiset työajat. Työnimike oli groom ja tein samoja hommia kuin kaikki muutkin. Näihin kuuluivat kaikki perus tallityöt mm. karsinansiivouksineen, tarhaamiset, ruokinnat ja varusteidenpesut. Lisäksi laitoin hevosia kuntoon ratsastukseen, olin mukana kilpailuissa, liikutin hevosia ja autoin eläinlääkäriä ja kengittäjää. Koko kesän aikana ratsastin kentällä kaksi kertaa ja muuten kävimme maastossa kävelemässä/ravaamassa. Tämä oli työssä ehkä suurimpia asioita miksen halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, sillä alunperin sanottiin että pääsisi ratsastamaan ihan kunnolla ja kehittymään ratsastuksessa. Samanlainen kuva työstä oli ollut myös toisella vain kesän töissä olleella tytöllä. Maastossa ratsastuksessa ei ole mitään vikaa ja sainkin ihailla upeaa Englannin maaseutua, mutta koko kesä pelkkiä käynti -ja ravilenkkejä alkoi olla liikaa, varsinkin kun alunperin sanottu työnkuva oli eri. Lisäksi olisin suoraan valinnut jonkun vaellustallin, jos olisin halunnut vain maastoilla. Päästyäni suurimman harmituksen yli, menin loppuajan sillä asenteella että nyt vain nautin niistä maisemista ja kivoista hevosista. Työaikojen suhteenhan hevosala on omanlaisensa, töitä tehtiin kunnes tuli valmista ja vaikka päivien perusrutiinit olivat samat niin ei mikään päivä ollut kuitenkaan samanlainen. Mulla oli töitä viisi päivää viikossa ja tästä pidettiin aina kiinni, mikä oli todella tietysti hieno asia. Vapaalla sain sitten tehdä mitä halusin ja jos sain pidettyä ne putkeen, pääsin tekemään parin päivän reissuja ympäri eteläistä Englantia. Ihan paras tunne oli, kun rankkana työpäivänä tiesi pääsevänsä muutaman tunnin päästä pidemmälle vapaalle ja lähtevänsä pariksi päiväksi Lontooseen! Työt aloitettiin aamuisin 7.30, noin 14 aikoihin pidettiin tunnin mittainen ruokatauko ja valmiita oltiin siinä 17 maissa. Tai näin ainakin parhaimmillaan oli. Alussa mulle sanottiin, että tule tallille 7.30-8 aikoihin, joten olin varmaan kuukauden päivät siellä yleensä aina aamulla 7.40, kunnes sain kuulla olevani myöhässä ja töiden alkavan aina puolelta. Jälkeeni saapui yleensä aina muutama työntekijä ja hekin saivat henkilöstä riippuen kuulla saman. Tämä ei tapahtunut pomon puolelta, joten tiedä mitä mieltä hän asiasta oli enkä ruvennut sitä sen enempää vatvomaan. Totesin vain että sorry ja jatkossa olin tallilla puolelta. Ainoastaanhan tässä ärsytti, että olin ainakin kuukauden tullut "myöhässä" mutta asiaa ei voinut sanoa aikaisemmin. Kerran menin tallille jo 6 aikoihin kisoihin lähdön takia ja silloinkin kysyttiin haluanko mennä aamulla auttamaan.


Karsinoissa oli joko tällainen olkikuivitus tai sitten purua. Ihanaa oli, että kuiviketta sai laittaa kunnolla eikä siinä pihistelty, sillä sen haluttiin olevan myös mukava hevosille. 
Näissä kuvissa esiintyvä neiti-B oli myös nuori hevonen, josta tykkäsin paljon ja jolla taisin ratsastaa toiseksi eniten. B oli tamma ja sen kyllä myös huomasi toisinaan. Se inhosi vesilätäköitä ja mieluiten hyppäsi niiden yli. Toisaalta se oli myös todella fiksu, sillä muiden hevosten häipyessä paikalta ratsastajineen peuroja pakoon, jäimme me tämän neidin kanssa vain katselemaan taustalle että mitä oikein tapahtuu.

Toinen lähes jokapäiväinen ärsytyksen aihe oli ruokatauko, jonka tosiaan piti olla tunnin ja joka toisinaan oli ehkä viisi minuuttia. Jos tauolle päästiin vaikkapa puoli tuntia normaalista myöhempään, ei sitä suinkaan pidetty saman verran pidempään. Ymmärrän että työt piti saada ajallaan tehtyä, enkä itsekään halunnut venyttää päivää loputtomiin, mutta pitää sitä nyt ehtiä syödä. Tallilta kartanolle käveli noin 5min suuntaansa ja varsinkin kun töitä oli painettu hellelukemissa vähintään kuusi tuntia ja muutamassa minuutissa piti ehtiä syödä, käydä vessassa ja mahdollisesti vaihtaa vaatteita ja kiitää takaisin tallille, niin ei ihme että päivän päätyttyä olin melko kuollut. Monesti söinkin banaanin tai myslipatukan kävellessäni takaisin tallille. Onneksi suurin osa ei kuitenkaan ollut tälläisiä päiviä ja toisinaan meille tuotiin kesken töiden jäätelöä tai suklaata, eikä elämä ollutkaan enää niin kamalaa. Jos töinä ei ollut mitään ihmeellistä, olimme nopeita, eikä pomo päättänyt ratsastaa normaalista poiketen enää iltapäivällä, niin saatoimme olla valmiita viideltä. Normaalisti päivä venyi kuitenkin noin puoli tuntia pidempään ja välillä haahuilimme väsyneinä vielä kuudelta ympäri talleja vähän sillä fiiliksellä että eikö tämä ikinä lopu. Hyvin usein, varsinkin niillä helteillä, olin töiden jälkeen niin väsynyt että saatoin istua seinää tuijottaen tunninkin kunnes jaksoin raahautua suihkuun ja syödä tai sitten nukahdin vahingossa parin tunnin päikkäreille. Illalla sitä kummasti virkistyi ja nukkumaan lähdin aina liian myöhään, katuen sitä taas aamulla. Parina iltana mua pyydettiin apuun tallille vielä illalla viemään hevosia ulos, kun ne kuumuuden takia olivat seisoneet pidempään tallissa. Tällöin pahoiteltiin, kun jouduin töihin vaikka ilta oli vapaa ja sitten kiiteltiin kovasti kun tulin. Tietysti menin, kun olin kerran paikalla. En tiedä oltiinko avustani oikeasti niin kiitollisia vai oliko se vain sellaista englantilaista kohteliaisuutta, mutta jokatapauksessa oli kiva kuulla kiitosta työstään.

Ratsuna Doon.

Mun ykkössuosikki, Kevin! Harmillisesti tämä hevonen oli laitumella lomalla varmaan puolet kesästä joten tutustuin siihen vasta myöhemmin. Se oli leppoisi ja sympaattinen ruuna, joka toi mulle hieman mieleen Carterin ja jonka olisin voinut pakata mukanani Suomeen. Ehdittiin onneksi tehdä yhdessä useampia maastolenkkejä ennen lähtöäni ja työpäivä oli aina vähän tavallista kivempi kun huomasin Kevinin olevan ratsuni.

Työkavereina mulla oli pomon lisäksi kuusi tyttöä, joista yksi oli "head groom", yksi oli töissä parina päivänä viikossa ja yksi belgialainen joka oli myöskin töissä vain kesän. Oikeastaan yhtä lukuunottamatta kaikki olivat mukavia ja heidän kanssaan oli helppo tehdä töitä. Hieman epämieluisat fiilikset tätä yhtä kohtaan olivat myös belgialaisella kaverillani ja pystyimmekin onneksi puhumaan asiasta yhdessä, sillä olimmehan molemmat paikassa uusia. Nämä asiat olivat toisaalta pieniä, mutta lopulta kuitenkin sen verran ärsyttäviä että olivat varmasti osasyy meidän molempien aikaisempaan töiden lopettamiseen. Myös pomo oli todella mukava ja normaali hevosihminen, mutta alkoi ehkä käyttäytyä jotenkin viileämmin meitä kohtaa kun ilmoitimme koska haluamme lopettaa. Pääasiassa itselläni ei ollut hänen kanssaan kuitenkaan ongelmia ja loppuaikakin töissä sujui hyvin. Mulle myös maksettiin palkkaa aina ajallaan ja ollessamme porukalla esim. syömässä, hän maksoi ruuat. Työporukassa oli myös yleensä hyvä fiilis ja muakin pyydettiin usein mukaan ajanviettoon työajan ulkopuolella ja aina löytyi joku jonka kyydillä pääsi kauppaan tai jolta kysyä neuvoa. 

Tulipahan muuten pitkä postaus, kiva jos jaksoit lukea loppuun asti! Pari samantyylistä olisi vielä tulossa, onneksi sain fiilikset kirjoitettua pois päästä niin näitä voi lukea sitten myöhemminkin kun ei ehkä kaikkea enää muista. Toivottavasti postaus ei ollut liikaa valitusta, halusin kertoa asiat niin kuin ne musta tuntuivat ja kaikkihan ärsyttävät kuitenkin erilaiset asiat. Päällimmäiset fiilikset viime kesästä ovat kuitenkin positiiviset ja olen iloinen että lähdin reissuun ja koin paljon hienoja juttuja. Näin jälkeen päin olen myös miettinyt mitä olisin voinut tehdä itse toisin ja olisinko sittenkin voinut jäädä pidemmäksi aikaa ja jos, niin olisinko edelleen Englannissa? Mietin myös mitä olisin tehnyt, jos olisin ollut siellä vielä kun Carter tuli myyntiin. Jos olisin saanut hevosen sinne, olisin varmaankin tyytynyt treenaamaan hevosia vain maastossa ja ratsastamaan sitten omaa hevostani tai jos asiat eivät näinkään olisi toimineet, olisimme voineet siirtyä muualle. Asuntoedultaan, palkaltaan ja sijainniltaanhan työpaikkani oli mitä ihanteellisen.
-Hanna

10. maaliskuuta 2018

Paras kaikista

Moikka ja hyvää viikonloppua kaikille! Mun viikonloppu alkoi eilen töiden päätyttyä kun suuntasin tallille ja teimme hepan kanssa paluun meidän perinteiselle perjantaitunnille. Olimme mukana ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja nytkin vain irtotuntilaisina, mutta suunnitelmana olisi kyllä jatkossa palata ihan vakitunneille viikoittain. Ihanaa kun tunnilla on samaa kaveriporukkaa kuin monta vuotta takaperinkin! Tunti oli myös ensimmäinen kerta uuden opettajan tunnilla ja tykkäsin kyllä, vaikka olinhan hänen tuntejaan seurannutkin sivusta koko alkuvuoden. Tänään sain aloittaa päivän rauhassa sarjoja katsellen ja tuoreita mokkapaloja syöden, sillä tallille pitää mennä vasta myöhemmin hakemaan hevosia sisälle sekä liikuttamaan Carter. Mulla on muutamia kivoja postausaiheita mielessä, mutta koska juuri nyt en jaksanut kirjoittaa sen kummempia niin muistin etten ole vielä julkaissut näitä ihania talvikuvia, jotka otettiin aiemmin tänä vuonna. Kaikki on kuvannut meidän luottokuvaaja Aino H. 
-Hanna

Mikä on sun lemppari kuva? :)

1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10. Loppuun vielä tälläinen "kulissien takaa" -kuva :D

4. maaliskuuta 2018

Parasta talvessa


Aikaisemmin en ole juuri talvesta välittänyt. Jouluna ja uutena vuotena jos on lunta, niin se riittäisi mainiosti. En edelleenkään pidä kovista pakkasista tai pitkistä pimeistä päivistä, pimeällä maastoilua tosin rakastan ja tänä vuonna olen saanut houkuteltua mukaan myös muutaman tallikaverin jotka ovat siitä aina ennen kieltäytyneet. Tänä vuonna jokin on kuitenkin muuttunut talven suhteen, sillä se ei olekaan enään niin paha asia kuin aikaisempina vuosina. En tosin voi olla vieläkään sanomatta ettenkö mieluummin viettäisi talvea jossakin etelän lämmössä tai edes hieman leudommissa oloissa esimerkiksi Keski-Euroopassa. Tänä talvena on pitkästä aikaa ollut niin paljon lunta, että sen puolesta on päässyt tekemään paljon kaikkea kivaa hevosten kanssa, mitä ei viimeisimpinä vuosina ole voinut tehdä. Myöskin useamman päivän putkeen, monta tuntia paistanut aurinko on ollut aika täydellinen. Lisäksi nyt oman hevosen myötä tästä kaikesta on päässyt nauttimaan ihan uudella tavalla. Siinä varmasti isoimmat asiat miksi talvi on tänä vuonna ollut ihan kiva. Lisättäköön vielä että helpottuneet bussivuorot tallille sekä ajokortin ja auton myötä tullut vapaus ja helppous liikkua eivät ainakaan huononna asiaa.



Carterin kanssa olemme palailleet nyt taas vähitellen treenien pariin sairastelun jälkeen. Olen aina halunnut liikunnan olevan monipuolista ja onneksi meillä on tallilla siihen paremmat kuin hyvät mahdollisuudet. Vaikka emme hyppääkään vaan keskitymme kouluratsastukseen, niin teemme paljon muutakin. Hevosen liikunta ei ole yksipuolista vaikkei sillä hypättäisikään, enkä koe sen menettävän siinä mitään, vaikka se hyppäämisestä pitääkin. Teen sen kanssa paljon kaikkea, mistä voisin väittää sillä olevan yhtä hauskaa kuin joskus hypätessämme. Meille riittävät hyvin pelkät maapuomit, vaikka tiedän osan ajattelevan että miksei sitten voisi hypätäkin, edes ihan pieniä? Hyppääminen rasittaa kuitenkin aina varsinkin hevosen etujalkoja, sillä pieneltäkin esteeltä laskeutuessa kaikki paino tulee etujaloille. En halua ottaa asian suhteen mitään riskejä ja hypätä kesällä edes sitä yhtä pientä tukkia maastossa, sillä yksikin kerta voi olla kohtalokas. Tietysti tiedän, että hevonen voi rikkoa itsensä tarhassa tai karsinassa, se voi yhtälailla loukata itsensä ihan koulutreeneissä tai astua huonosti kävellessämme maastossa.


Eksyin ehkä hieman aiheesta, mutta asia vain sopi tähän kohtaan ja välillä musta vaan tuntuu kuin tekisin väärin koska C ei enää hyppää ja joudun selittelemään päätöstäni muille, vaikka itse tiedänkin sen olevan ainoa oikea päätös. Mutta nyt, iloisempiin asioihin! Ollaan oltu hepan kanssa viimeksi maneesissa viikko sitten, kun Heiskasen Hanna kävi pitämässä jälleen kerran super tehokkaan kouluvalmennuksen. Runsaan lumen takia kenttä on pitkästä aikaa siinä kunnossa, että siinä voi talvella tehdä muutakin kuin kävellä, joten maneesiin ei ole ollut mitään intoa mennä. Viikolla treenasimme ulkona koulua ihan vakavasti kanget päässä tai ainakin yritimme. Alkuverkan Carter oli todella kiva, rento ja kuulolla. Välikäyntien jälkeen kun lähdettiin uudelleen liikkeelle, niin C ampaisikin raviin pää taivaissa korvat tötteröllä. Hetken yritin, mutta päätin sitten kokeilla laukassa, siinäkään onnistumattta. Pakkasvirtaa ja intoa löytyi vaikka muille jakaa ja niinpä päätin nousta kevyeen istuntaan ja antaa hevosen sitten laukata turhia energioita pois. Päädyissä, tai oikeastaan kaarteissa jollaisiksi kentän urat ovat lyhyillä sivuilla muodostuneet, sain heppaa kiinni mutta pitkälle sivulle ampaistiin kuin maastoradalle kenttäkisoissa, jarrut olivat olemassa vain puoliksi ja askel varsin keveä. Onneksi C on kuitenkin niin kiltti ettei tee mitään tyhmyyksiä ja siihen voi luottaa, joten pystyinkin vain hymyilemään selässä iloisesti ja ihailemaan auringon laskua hepan innokkaiden korvien välistä. Se niistä koulutreeneistä, ehtii sitä myöhemminkin!

Maastotreenejä täydenkuun valossa..

..sekä ihanassa auringon paisteessa!
 Maanantaina löysimme kaverini kanssa ihan uuden lajin metsän poluilta. Meidän oli tarkoitus ratsastaa pellolla, mutta osan siellä olevista poluista ollessa pelkkää möykkyä, joilla uskalsi vain kävellä, heitin lähes vitsillä että metsässähän polut ovat parempia. En uskonut meidän seuran suotuvan ehdotukseen, mutta ravattuamme vielä pätkän pellolla, johto ratsukkomme kääntyikin metsän suojiin. Nyt kun lunta on tarpeeksi, ovat polut tasaisempia kuin aikoihin ja niin päädyimme ravaamaan ja laukkaamaan pitkin poikin metsää. Hevoset olivat aluksi hieman hämmentyneitä, sillä ovat tottuneet menemään muutamalla peltoa lähinnä olevalla polulla muutakin kuin käyntiä vain kesäisin ja maastoesteitä hypätessä. Loppua kohden nekin alkoivat innostua ja ymmärtää mistä oikein on kyse. Siellä sitten mentiin korvat pystyssä kevein askelin ja me kuskit ei voitu kuin nauraa onnesta. Tätä uutta treenimuoto kävimme harrastamassa Carterin kanssa kaksistaan myös torstaina ja eilen olimme jälleen kaverin kanssa liikkeellä ja teimme hieman pidempään ja enemmän. Nyt hevoset jo tiesivät mitä tehdään ja olivat aivan innoissaan lähdössä liikkeelle. Carter pompahti usemman kerran laukalle käynnistä raviin siirtyessä, ravi oli varsin lennokasta laukkapätkien välissä ja jarrut jälleen toimivat hieman vaihdellen. Joka kerta sen saa kuitenkin halutessaan kiinni ja siirtymään hitaampaan askellajiin tai pysähtymään. Kokeilimme myös vaihtaa johtoratsukkoa ja iloksemme hepat toimivatkin molemmin päin yhtä hyvin. Ne ovat myös onneksi niin fiksuja, että silloin kun kävellään, niin myös kävellään eikä edes yritetä lähteä mihinkään (muutamaa ylämäessä otettua raviaskelta lukuunottamatta).

Tässä yksi hepan perusilmeistä.. :D


Tämä on ollut ihan parasta talvipäivien hupia hevosten kanssa ja onneksi olemme saaneet kaverinkin mukaan niin on vieläkin mukavampaa! Sekä hevosen että ratsastajan mielenvirkistyksen lisäksihän tuo on todella hyvää kunnon kohotusta ja mäkitreeniä ja lisäksi meillä on muutamia pätkiä joilla hevoset saavat mennä hieman reippaampaa ja näin aukeea varmasti jotain jumejakin. Meille myöskin hieroja suositteli erilaisten mäkien menoa selän ja pepun treeniksi. Koska emme Carterin kanssa pääse enää maastoradoille, niin tuossa sai vähän samaa fiilistä ja saattoi kuvitella matkan varrelle esteitä. Tämä tulee jatkossa olemaan meille yksi kiva treenimuoto niin kauan kun polut pysyvät hyvinä. Kesälläkin pääsemme onneksi käyttämään muutamaa polkua ja mäkeä ja silloin käytössä on myöskin laukkarata. En malta odottaa ensimmäistä kesää oman hevosen kanssa ja kaikkea kivaa mitä pääsemme tekemään! Näistä maastotreeneistä meille tulikin kaverini kanssa jälleen mieleen eräs kiinnostava ratsastuksen laji, mitä me kummatkin haluaisimme päästä kokeilemaan ja mihin meillä olisi nyt viimeistään omien hevosten myötä mahdollisuus. Tästä lisää, jos saamme asian toteutettua. Nyt hauskaa sunnuntaita kaikille, itse lähden pian tallille tarkoituksena tehdä pitkä kävelylenkki tiellä seikkaillen. :)
-Hanna

23. helmikuuta 2018

Hetken kaikki oli hyvin

Ja onneksi on taas parempaan päin. 

Nämä tarhakuvat ©Milla H.


Tasan kaksi viikkoa sitten perjantaina menin normaalisti tallille ja meillä piti olla hepan kanssa vapaa eli kävelypäivä. Karsinassa huomasin harjauksen yhteydessä toisen etujalan näyttävän hieman oudolta ja turvonnuthan se olikin. Jalka ei ollut näyttänyt samalta aikoihin, ei sitten viime syksyn ja uuden hoidon myötä. Nyt se oli oikeastaan enemmänkin turvonnut sillä pitkän aikaa etujalat ovat olleet nesteettömät ja näyttäneet ihan terveen hevosen jaloilta. Turvottelun lisäksi jalka oli myöskin lämmin sekä kosketusarka. C nosti jalkaa heti ylös kun siihen koski jänteen kohdalta ja samalla katsoi sellaisella "älä koske" ilmeellä. Samaa se ei tehnyt toisen jalan kohdalla ja ero oli hyvin selvä. Pyysin vielä kaveria katsomaan ja kokeilemaan etten vain kuvitellut vaivoja. No en kuvitellut. Mun oli ollut tarkoitus mennä selästä kävelemään, mutta latoinkin hepan narun päähän ja lähdettiin taluttaen maneesiin. Hyvän aikaa käveltyämme päätin kokeilla parit pätkät ravia molempiin suuntiin kaverin katsoessa vierestä. Käynnissä C oli aikalailla normaali laiska itsensä, ehkä hieman tavallista hitaampi, mutta ravissa se oli selvästi epäpuhdas. Oikeakierros vielä ihan ok, mutta vasen jossa turvonnut jalka oli sisällä, oli selvästi huono. Hevonen ei ollut liikkunut niin huonosti sitten viime syksyn klinikan. 
 

 
Siinähän ehdin sitten käydä varmaan kaikki vaihtoehdot läpi loppujen kävelyiden aikana. Ensimmäisenä tietysti positiivisesti ajattelin, että maanantaina kiireellisesti soitto eläinlääkärille ja se oli sitten siinä. Mitä kaikkea sitä tekisikään taas ilman hevosta? Eniten huolestutti se että jalan piti olla juuri vasen etunen, joka on kaikista huonoista se huonoin. Jos jalan joutuu kuvaamaan, ovatko vanhat vaivat nyt pahentuneet vai löytyisikö kokonaan ihan uusi? Kävisikö sittenkin niin, että hevonen menisikin vain huonompaan kuntoon niinkuin syksyllä oli lääkärin toinen vaihtoehto paremmaksi menemisen sijaan. Kävelyiden jälkeen alkoi jälleen parin viikon päivittäiset pesarivierailut jalan kylmäilyn merkeissä. Lisäksi saimme lainata aina tarvittaessa kylmäsuojaa, sillä omia meillä ei ainakaan vielä ole. Seuraavat pari päivää otettiin ihan rauhassa kävellen ja kylmäten, jalan ollessa edelleen turvonnut ja arka.
 
Sunnuntaina arkuus oli poissa, mutta paksuus ei. Heppa oli olemukseltaan reippaampi ja otimmekin pätkät ravia ja silloin C liikkui jo paremmin, oli lähinnä jäykän näköinen. Maanantaina ja tiistaina uskalsin kiivetä selkään ja kokeilla miltä sieltä käsin tuntuu. Ravasimme ja laukkasimme todella kevyesti molempiin suuntiin. Hevonen oli itseasissa melko kiva ja rento ratsastaa, muttei liikkunut aivan puhtaasti vaan otti turvonneella jalalla lyhyempää askelta. Se kuitenkin liikkui innokkaasti ja reippaasti, toisin kuin perjantaina. Vaikka mulle maasta sanottiinkin ettei se näytä niin pahalta, niin mulla itselläni oli jalasta tunne ettei kaikki ole kunnossa. Turvotus ei laskenut liikkuessa ja tiistaina jalka olikin sitten jälleen lämmin kevyen hölkkämme jälkeen. Carter sai pitää kolme taluttelupäivää ja reippailimme maneesia ympäriä ainastaan käynnissä, vietimme aikaa pesarissa kylmäten ja Botit saivat lämmittää öisin. Kävelypäivinä jalka ei ollut enää lämmin ja viimein loppuviikosta turvotus alkoi laskea liikkuessa. Jes, jotain positiivisia merkkejä! Uskaltauduin jälleen selkään kokeilemaan miltä tuntuu ja miten hevonen liikkuu. 
 
 
Se liikkui paremmin. Niin selästä tuntuen kuin maastakin katsoen. Tuolloin en kuitenkaan vielä uskaltanut huokaista helpotuksesta tai olla varma että selvitään ilman eläinlääkäriä. Sunnuntaina tarhassa oli vastassa enää vain vähän turvoksissa oleva jalka ja kaikki lämpö, arkuus sekä epämääräisyys liikkeessä olivat poissa. Taisimme selvitä vain säikähdyksellä. Tämänkin viikon olemme ottaneet hyvin kevyesti maastoillen ja pari kertaa hölkäten askellajit läpi. Ainakin viikon loppuun kylmätään jalkaa varoiksi, vaikka se onkin nyt ollut turpoilematta useamman päivän ja jos kaikki jatkuu näin positiiviseen suuntaan niin ensi viikolla aletaan vähitellen taas lisätä liikuntaa. Tuli tämä sattumus kyllä "hyvään" ajankohtaan, sillä olin juuri kehunut miten C on ollut jo ainakin muutaman viikon hankkimatta uusia kolhuja ja naarmuja itseensä sekä liikkunut hyvin ja muukin elämä ollut ihan mallillaan. Taas se on todistettu ettei näitä koskaan pitäisi puhua tai heti tulee jotain! Muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä heppaystävienne kanssa, koskaan ei tiedä mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Nyt meillä näyttää menevän taas ihan hyvin ja selvisimme ilman klinikkareissua tai sen pidempiä sairaslomia, mutta koskaan ei tiedä mitä seuraavana päivänä tallilla odottaa. 
-Hanna

10. helmikuuta 2018

Helmikuun eka

Hei ja hyvää helmikuuta! Aika menee ihan hullun nopeasti, vastahan vuosi vaihtui ja nyt mennään jo toisessa kuukaudessa. Postauksen ei ole suinkaan ollut tarkoitus olla julki helmikuun ensimmäisenä päivänä, kuten otsikosta voi päätellä, vaan vain kuukauden ensimmäinen. Hieman aikaisemmin se oli tosin tarkoitus saada julkaistua, mutta parin viime viikon aikana on ollut hieman kiirus ja tapahtunut paljon uusia juttuja. Tammikuun pari viimeistä viikkoa ahersin autokoulun ajotuntien parissa ja kortti tuli ensi yrittämällä helposti! Lueskelin netistä hieman kokemuksia autokoulua koskien ja yllättävän monella tuntui olevan negatiivista sanottavaa ja varmasti jännityksellä on osansa asiaan. Itse en ollut juurikaan ajanut aikaisemmin ja kävin lisäksi nopeammalla tahdilla, mutta mulle jäi vain positiivia kokemuksia enkä juuri jännittänytkään niin ajotunteja kuin inssiäkään. Ajo-opettaja olikin entinen ambulanssikuski ja kertoi mulle heti ensimmäisellä tunnilla miten vaarallinen laji ratsatsus on, olihan sitten pakko kertoa itsekin lähteneeni kerran ambulanssikyydillä tallilta ja muutenkin vierailleeni ensiavussa kyseisen lajin takia! Hevosista ja lajista riittikin sitten rupateltavaa tuntien ajaksi. Nyt saan toivottavasti pian auton ja pääsen ajelemaan, kauhea auto -ja ajokuume!

Tällä viikolla aloitin myös uuden työn, mikä on rajoittanut vapaa-aikaani aikaisen aamuherätyksen takia, sillä kello viideltä heräämään tottumattomana viikko on ollut melko rankka. Päälle vielä uuden homman opettelu ja kaiken muistaminen ovat kyllä väsyttäneet sen verran että nukkumaan on tullut lähdettyä aikaisemmin kuin pitkään aikaan! Töiden jälkeen olen vain käynyt tallilla ja tehnyt muita arkisia juttuja. Kunhan vain totun tähän uuteen rytmiin, vähenee varmasti myös väsymys. Olen kyllä todella iloinen uudesta työpaikasta, sillä vaikken oikein mistään koskaan stressaakaan ja uskon asioiden kyllä lopulta järjestyvän, niin alkoihan mm. pankkitilini hieman jo muistutella tallilla asuvasta nelijalkaisesta ja siihen kuluvasta rahasta. Nyt sillekin on taas turvattu katto pään päälle ja ruokaa masuun. ;) Carterin kuulumisia enemmän vaikkapa seuraavalla kerralla, mutta nyt hieman puhelinkuvia joulukuun lopulta viime viikolle.
-Hanna

Joulukuun lopulla ratsastin itsekseni tunteja pois vielä vanhalla tallilla ja onnistuin saamaan muistaakseni lähes kaikki pois ennen yrittäjän vaihtumista. Menin pitkästä aikaa Roopella ja treenailimme vähän koulua. Poni oli niin ihana! Harmittelinkin tuolloin miksei mulla ollut syksyllä enemmän rahaa.. Jos en tule enää ikinä ponin kyytiin kiipeämään, niin tuohon kertaan oli hyvä päättää. / Toisen kerran ratsastin Niilolla, jonka kanssa treenailtiin aikaisemmin yhdessä syksystä 2016 lopputalveen 2017. Pääsin siis vielä ratsastamaan kahdella entisellä treeni -ja kisakaverillani! / Carterin kanssa koulutreenejä ja hepan tuli ihan hiki töitä tehdessä.

Ratsastusseuran hallitus järjestäytyi ja kävimme ravintolassa syömässä super hyvää ruokaa. Nam! / Kisahuopa kaivettu varastosta ja pääsee toivottavasti pian käyttöön. Heppa tosin saattoi hankkia itselleen sairaslomaa ja haaveillut kisat menevät meiltä ohi. Kisoja kuitenkin tulee aina ja C:n terveys on tärkeintä. / Ihana talvinen maisema tallilta. Tuo paikka on edelleen toinen koti. / Paksun talliloimenkin läpi on mahdollista hankkia reikiä!

Carterin ja sen vanhan kaverin Bambin unihetki treenien alkuun. / Ystävien kanssa testaamassa uutta (ainakin itselleni) ravintolaa ja ainakin pizza oli todella hyvää. / Heidi kävi poikkeamassa Tampereella ja oli pakko nähdä shoppailuiden ja kahvien merkeissä. / Tallihommat periaatteessa jatkuvat, sillä meillä pyörii viikonloppurinki yksärien kanssa ja aina muutaman viikon välein vuoro osuu omalle kohdalle ja tallille on mentävä heti aamusta tarhaamaan hepat, ihan niikuin joskus monen vuoden ajan. Tarhauksen jälkeen olen yleensä käynyt heti aamulla liikuttamassa hepan ja saanut nauttia ihanan rauhallisista ja kiireettömistä aamuista.

Vähän kukkia kotiin piristykseksi! / Koitan olla syöttämättä hepalle mitään ylimääräistä, mutta rakastan tehdä näitä ruokia. :D / Upean pakkaspäivän kuva, sormet tosin jäätyy heti ja aina. / Kaikkensa antanut true kouluhevonen Heiskasen kouluvalkun jälkeen. Parin viikon päästä uusiksi!

Meillä on ollut vohvelirauta jo monta vuotta ja aikaisemmin sitä käytettiinkin melko ahkeraan. Monta vuotta se kuitenkin lojui kaapin pohjalla, kunnes vihdoin kaivoin sen esille ja tein aamupalavohvelit. Oli muuten rasittavaa hommaa, sormetkin paloi, mutta hyviä tuli. / Talvikuvauksia C:n kanssa pari viikkoa sitten. Ihania kuvia tuolta päivää luvassa lähiaikoina! / Kävimmepä ojassakin kaverin kanssa jokunen aika sitten liukkailla ja sinne auto myös jäi ja oma matkani jatkui bussilla. / Tänä päivänä nappasin työpaikan heti haastattelussa ja siitä iloisena suuntasin kahvilaan pariksi tunniksi ennen ajotunteja.

Nämä kaikki kuvat ihanalta viikonlopulta Helsingistä kavereiden kanssa. Meidän Viroporukka näki pitkästä aikaa koko poppoolla, parasta! Hauskaa aikaa yhdessä, naurettiin paljon, syötiin hyvin ja lauantai-ilta vietettiin Great Gatsby juhlissa, jotka olivat kyllä rahansa arvoiset!

Kaksi ensimmäistä kuvaa vielä Helsingistä. Sunnuntaina halusimme tehdä vielä jotakin kivaa ennen kotiin lähtöä ja koska Korkeasaari räntäsateessa ei houkutellut niin päätimme tehdä sinne retken mieluummin vaikka kesällä ja lähdimme katselemaan kaloja Sea Lifeen. Tuli ihan kesä ja Lontoo mieleen, sillä siellä kävin vastaavassa paikassa! / Carterille uudet kengät, kyllä kelpaa taas liikkua. / Kerrasta meni tosiaan inssi läpi ja nyt virallisesti liikenteessä. Virallinen korttikin saapui jo nopeasti postissa.

Vapaapäivän käppäilyt Carterin kanssa. Se niin tykkää katsella maisemia ja voisi varmaan seisoskella vaikka koko päivän vain katselemassa maailman menoa! / Ihana maastoreissun poniystävä, jonka kanssa oli parasta painella menemään. Tuli välillä ihan Saarenmaan maastoilut mieleen!

22. tammikuuta 2018

Carterin kuulumisia

Lunta on tosi kivasti tällä hetkellä ja kirpeät pakkaspäivät ovat tehneet maisemasta niin kauniin! Harmi vaan että maastoillessa jäätyy itse niin nopeasti.

Vuoden alun "erikoispostauksien" jälkeen ihan tavallisia kuulumia pitkästä aikaa. Onhan tässä joulun ja uuden vuoden jälkeen jo tapahtunutkin kaikkea! Carter voi tällä hetkellä hyvin ja vuosi on lähtenyt ihan onnistuneesti käyntiin. Ollaan treenailtu tavalliseen tapaan koulua sekä pidetty sopivasti vapaita maastoilun sekä taluttelujen merkeissä. Tällä hetkellä treenaillaan kahdestaan, satunnaisia kavereiden pitämiä "tunteja" lukuunottamatta, mutta jossain vaiheessa aletaan mahdollisesti käydä tunneilla ihan viikoittain. Tunnit ovat pyörineet uudella tallilla nyt muutaman viikon ja niitä hieman sivusta seurailleena vaikuttaa kyllä hyvältä ja suurelta muutokselta parempaan aikaisemmasta. Varsinaisia valmennuksi ei ole tällä hetkellä vaan C:n kanssa tunneilla aloittaessamme tulemme käymään perus ratsastuskoulutunneilla. Meillä on tietenkin tasoryhmät ja tulen toivottavsti mahtumaan mukaan samaan ryhmään kavereiden kanssa samalle tuntipaikalle kuin missä meillä oli valmennustunti monta vuotta. Paljon muutoksia, mutta suurin osa parempaan suuntaan. Rakkaasta paikasta tulee vielä hieno! Onhan se tietysti outoa kun tutut asiat muuttuu monien vuosien jälkeen, mutta siihen on vain totuttava ja ainakin itse odotan vain innolla mitä kaikkea tulee tapahtumaankaan esimerkiksi kesään mennessä.

Korvahuput ovat tallillamme tällä hetkellä selvästi muotia ja mekin menimme mukaan villitykseen. Todellissuudessa Carter ei hattua tarvitse, mutta käytän sitä toisinaan ihan vain ulkonäöllisestä syystä.
Tässä näkyy myös meidän toinen korvahuppu, kun innostuin ostamaan ihanan blingihatun! Jarin puomivalmennukseen laitoin etujalkoihin myös uudet suojat tukemaan, vaikka normaalissa treenissä en niitä käytäkään.

Vaikka sanoinkin ettemme ole käyneet tunneilla niin yhdessä valmennuksessa sentään olimme viime sunnuntaina, kun Jari kävi pitämässä puomi -ja estevalkkuja. Me osallistuimme puomeille, kun hevonenhan ei enää hyppää. Olen ollut Jarin valkussa viimeksi toukokuussa Roopen kanssa hyppäämässä joten olihan jo aikakin! Nämä valkut ovat aina niin hyviä, joka kerta saa hyödyllisiä neuvoja, tunnilla ei tarvitse stressata mitään ja samalla on hauskaa, vaikka tehdäänkin tosissaan. Teimme tunnillamme erilaisia puomilinjoja hakien tasaisuutta ja rentoutta, niin hevoselle kuin ratsastajalle. Itselläni onkin jokin uusi ongelma varinkin pidemmille puomisarjoille lähestyessä etten osaa vain olla. Vaikka hevonen tulisi hyvin ja oikealla askeleella, niin tulee jokin viime hetken paniikki ja otan joko ohjalla taakse tai ratsastan pohkeella eteen. Tämän tapahtuessa muutama metri ennen ensimmäistä puomia menee hevonenkin sekaisin ja sähellämme parin ensimmäisen yli vain yrittäen selviytyä. Viimeisen puomit pääsemme aina sitten kunnialla yli ja tajuan tekeväni virheen aina kun olen jo juuri tehnyt sen. Nytkin tulimme ensin hyvin, sitten sähläsin pari kertaa jonka jälkeen maltoin olla taas tekemättä ihmeellisyyksiä ja ei mitään ongelmaa.

Rakkain ♥

Nappasin tämän kuvan videolta, joten laatu sen mukainen. Tuoreita kuvia mulla ei ole tällä hetkellä ratsastuksesta ollenkaan.

Valitin tästä asiasta Jarille ja miten musta tuntuu puomia lähestyessä kuin siinä olisi suurikin este! Samoin tuntuu että sählään kauheasti ja meno näyttää kamalalta, mutta mun pitäisi unohtaa se koska todellisuudessa ongelmat eivät näkyneet päälle päin ja tiedostan kyllä itsekin että suurin ongelma on vain pään sisällä. Eiköhän se asia saada tästä kuitenkin treenillä kuntoon ja voin onneksi laittaa aina halutessani esimerkiksi yksittäisen puomin jota ylitän laukassa ja harjoittelen olemaan tekemättä tyhmiä paniikkiratkaisuja (mitään hätäähän ei oikeasti ole) ja löytämään vain hyvää rytmiä ja paikkaa. Jari tulee nyt jatkossa käymään useammin meitä valmentamassa joten kunnon puomitreenejä ainakin on luvassa. Vaikka meidän pääasiallinen laji yhdessä on nyt koulu, niin puomit ovat siihenkin hyvää harjoittelua sekä mielenvirkistystä hyppäämistä rakastavalle hevoselle ja tietenkin myös kuskille. Lisäksi meidän hieroja suositteli puomityöskentelyä jumpaksi hevosen selälle ja pepulle. Seuraava puomivalkku jää multa valitettavasti väliin Helsingin reissun takia, mutta nyt maanantaina pääsemme kokeilemaan Heiskasen Hannan kouluvalmennusta, mistä olen kyllä hyvin innoissani. Kiva päästä pitkästä aikaa kunnon kouluvalmennukseen!

Kävelyvapaan itselleen hommannut kenkäpuoli päiväkävelyllä.

Reppana kun rauhoittavat alkoivat vihdoin toimia. Tosin jos raspausvälineitä olisi taas näytetty olisi C luultavasti laittanut edelleen vastaan.

Hierojasta puheen ollen Carterilla on ollut nyt yhdellä viikolla taas hyvinvointiviikko, kun joulukuussa ensi kertaa käynyt hieroja kävi taas hoitamassa hepan. Mitään isompaa ei tälläkään kertaa löytynyt ja saatiin kehuja hevosen jo parempaan muuttuneesta ulkomuodosta sekä jälleen ohjeeksi treenata lihasköyhää selkää ja peppua. Harmi kun hankitreeniä ei nyt oikein pääse kunnolla tekemään kovan kuoren takia, mutta mäkiä ja epätasaista maastoa onneksi löytyy niiden puomien lisäksi. Kengittäjäkin poikkesi taas löymässä irtokengän kiinni, sillä jälleen kävellessämme maastossa C onnistui polkaisemaan yhden irti ja lähes täysin samassa kohtaa kuin viimeksi! Se hankkikin itselleen kävelyvapaan, sillä en halunnut kengättä ratsastaa. Jos kenkä olis pudonnut takajalasta niin olisin vielä voinut kokeilla miten heppa liikkuu, mutta kengän pudottua huonoimmasta etusesta en miettinyt vaihtoehtoja hetkeäkään. Mulla oli tuolloin hyvä treeni-into, mutta C:n hyvinvointi menee aina ykköseksi ja vajailla kengillä sen ei enää tarvitse juosta, sitä se on tehnyt elämänsä aikana ihan tarpeeksi.

Viime maaanantaina eläinlääkäri kävi katsomassa hepan hampaat ja kolmesta tutkittavasti C:llä oli parhaassa kunnossa. Vähän oli poskessa jälkeä ja normaalia kulumaa, mutta ikäisekseen hyvät hampaat. Raspaus ei ollutkaan niin yksinkertainen operaatio tämän lähes kaikkeen hyvin ja rennosti suhatutuvan hevosen kohdalla, vaan herra 17-vuotta käyttäytyi huonoiten. Ell kuitenkin totesi, että annetaan se seniorille anteeksi. Ensimmäinen ja viimeinen raspattava menivät sen suuremmitta ongelmitta, toiselle yksi rauhoittava oli juuri sopiva mutta jälkimmäinen ei meinannutkaan sitten enää  pystyssä pysyä. C:llä ei ollut tätä ongelmaa, sillä rauhoittavan jälkeen pelkkä suunkaan vedellä huuhtelu ei sopinut. Hetken yrityksen jälkeen laitettiin toinen rauhoittava ja kun senkin jälkeen laitettiin vielä vastaan oli kolmaskin piikki tarpeen. Avustimme kaverin kanssa ja kun muut pitelivät hevosten päätä pystyssä telineellä, me koitimme estää C:tä nostamasta pään kattoon. Vitsailinkin että kohta nukutetaan se toimenpiteeseen. Ja ei tosiaankaan neljäskään rauhoittava olisi ollut pahaksi! Kolmella saatiin homma kuitenkin hoidettua ja sen jälkeen hepalla menikin useampi tunti toipua. Muutaman tunnin jälkeen maneesissa kävellessämme ajattelin jo ettei se koskaan tokene normaaliksi, mutta iltaruuilla se oli jo niin hereillä että sai syötävää.

Sähköt huomattu!

Muuten emme ole onneksi *kop kop* tarvinneet eläinlääkäriä, vaikka Carter onnistuukin hankkimaan erikokoisia ja muotoisia reikiä melkeimpä viikoittain. Uusin tuli pari päivää sitten yöllä talliloimen alle lautaseen. Melkoinen mysteeri kolikonkoisen karvattoman laikun syntyminen on, sillä loimessahan ei ole jälkeäkään. Myöskin syksyllä huonon satulavyön aiheuttamat hiertymät ovat tehneet paluun. Onneksi näistäkin on vain karva lähtenyt, mutten kyllä tiedä mistä nyt kiikastaa. Huonoon satulavyöhönhän hankin heti karvan suojaksi ja hiertymät paranivat. Jokin aika sitten hankin uuden pehmeäreunaisen nahkavyön ja niin palasivat myös hiertymät, joten nyt ollaan taas jouduttu käyttämään karvaa. Yritä näitä nyt sitten ymmärtää! Uusin hauska juttu Carterilta ja sen tarhakaverilta oli karata. Ne lähtivät nauttimaan vapaudesta kaksi päivää peräkkäin, kahdesta eri tarhasta. Nyt viimein saimme hankittua tarvittavat sähkötarpeet, vaihdoimme tarhaa ja langat sekä sähköt kulkemaan. Hepat olivat kyllä silminnähden hyvin innoissaan ja onnessaan päästessään taas pihalle! Toivottavasti nyt myös pysyvät uudessa hienossa tarhassaan, jota voisin väittää nyt langat kireinä ja puutolppineen tallin kauneimmaksi.
-Hanna