Sivut

18. syyskuuta 2017

Tervetuloa Saarenmaalle

Yksi mun suosikkiponeista, blogissa aiemminkin seikkaillut Martsu.
Parhaita ratsastusreittejä ja maisemia mitä tiedän!
 Vaikka pidennetystä viikonloppureissusta Saarenmaalle on jo lähes kuukausi aikaa, niin päätin silti kirjoitella siitä pikkuisen ja jakaa kuvia tuosta ihanasta heppalomasta. Todellakin, kyseessä oli itselleni rentouttava heppailuloma, sillä vaikka koko kesän olin tehnyt töitä kivojen hevosten parissa, niin olihan se ollut melko raskasta. Tähän aiheeseen ja töihin Briteissä voidaan palata kyllä vielä myöhemmin. Suomeen palattuani olin pari viikkoa kokonaan ratsastamatta ja kävinkin tallilla vaan muutaman kerran kavereiden seurana. Jotenkin mun kaikki motivaatio hevosia ja ratsastusta kohtaan oli kadonnut. Kotona fiilis oli helpottunut, ei tarvinnut mennä ollenkaan tallille tai ratsastamaan. Samalla se oli ehkä hieman pelottavaakin ja mietin, että tässäkö tämä nyt oli? Ehkä en enää haluakaan ratsastaa niin paljoa tai kenties ollenkaan.

Nämä ihanat kuvat, sekä muut ratsastuskuvat ©Heidi, iso kiitos!


Olimme kuitenkin kaverini kanssa päättäneet tehdä pienen reissun tutulle tallille Saarenmaalle, joten kiipeäisin vihdoin muutaman viikon tauon jälkeen hevosen selkään. Matkaan lähdettiin torstai-iltana kohti Helsinkiä, josta jatkoimme seuraavana aamuna Tallinnaan ja sieltä edelleen Saarenmaalle. Vaikka edellisestä kerrasta paikassa oli kulunut lähes vuosi, niin kaikki oli niin tuttua ja samanlaista. Uusi työntekijä katsoi meitä ehkä hieman ihmetellen, kun hänen saapuessaan kerroimme jo vieneemme tavarat valitsemaamme mökkiin ja valloittaneen keittiön ruuillamme. Omistaja toivotti meidät tervetulleiksi ja käski vain nauttia. Saimme ottaa haluamamme hevoset ja ratsastaa valitsemiamme reittejä sekä bonuksena vielä auton käyttöön, niin pääsimme huristelemaan saaren eteläkärkeen, jossa meistä kumpikaan ei ollut vielä käynyt.


Karkulaisvarsat taas omalla laitumellaan ja voihan koirakuume!
 Ensimmäisenä iltanamme asettauduimme vain taloksi ja auttelimme hieman muutamien hevosten kanssa, irtojuoksutimme mm. varsat. Niistä oli kasvanut vajaassa vuodessa jo lähes aikuisten hevosten näköisiä, fiksuja nelijalkaisia. Seuraaville parille päivälle saimme hevosten lisäksi hoitoomme myös kaikki ihanat kuusi koiraa, joista kaksi olivat meille uusia vuoden vanhoja pentuja. Voi mikä koirakuume siinä iskikään taas! Koirien lisäksi hoidimme muutamat tallityöt. Saimme nukkua niin pitkään kuin halusimme, mutta päätimme olla tuhlaamatta siihen liikaa aikaa ja hoitaa aamutallin ajoissa. Siinä ei kauaa koskaa mennyt, sillä kävimme vain laitumilla tarkistamassa hevoset, siivosimme pihaton ja mahdolliset likaiset karsinat sekä täystimme vedet. Muita töitä meillä ei koirien ruokinnan lisäksi ollut, kuin tarkistaa vedet vielä illalla, joten olimme todellakin lomalla. Töitä tehdessä oli myös ihanan vapaa tunne, kun paikka oli niin tuttu ja tiesi mitä tehdä ja ehkä ennen kaikkea oli vapaus tehdä asiat niinkuin parhaaksi näki tai sopivimmassa järjestyksessä. Ensimmäisen kerran ratsastimme lauantaina ja koska saimme vapaasti päättää keillä ratsastamme, niin valitstin tietysti ihan ehdottoman ykkössuosikkini Martsun. Ponivoimin lähdettiin tekemään reilun tunnin vauhdikas maasto merenrantaan, jossa pidettiin pakollinen maisemienihailu -ja kuvailutauko. 




Tämä kukkaniitty ei kyllä pääse ihan oikeuksiinsa kuvassa ja ponikaan ei aluksi meinannut malttaa poseerata, mutta onnistui sentään joku kuva. :)

Yhden valkoisen ponin olisin voinut laittaa taas taskuun ja tuoda Suomeen!
Sunnuntain saimme aloittaa metsästämällä viiden hevosen karannutta laumaa. Kierrettyämme ensin koko suuren laitumen läpi, löysimme viimein rikkinäisen kohdan aidassa sekä kavionjälkiä väärässä paikkaa. Karkulaiset löytyivät onneksi pienen etsinnän jälkeen läheiseltä laitumelta, jossa ne tyytyväisinä söivät. Otimme kaksi hevosta narunpäähän ja loput seurasivat nätisti perässä kotiin. Innostuipa yksi laumanpohjimmainen johtamaankin porukan ryteikköisemmin kohdan läpi helpointa reittiä eteenpäin. Hevosten ollessa vihdoin takaisin laitumellaan pääsimme päivän ensimmäiselle ratsastukselle ja tällä kertaa otin ratsukseni ihanan Sanin. Päätimme ratsastaa jälleen merenrantaan ja kohti Lammassaarta, mikä onkin yksi suosikkireiteistäni. Vähän jouduimme kylläkin soveltamaan sillä emme halunneet ylittää lehmälaitumia ja vesi oli sen verran korkealla, ettei rannalla voinut kuin kahlata joten kävelimme noin puoleen väliin merenlahtea kunnes päätimme palata samaa reittiä takaisin. Yritimme tosin kahta vaihtoehtoistakin reittiä, mutta toinen upotti liikaa ja toinen johti suoraan lehmien sekaan. Ei siis auttanut kuin vain kahlata takaisin, mutta sekin on kyllä mukavaa maisemia ihaillessa ja paluu matkalla pääsimme vielä laukkaamaan reippaasti pellon ja sopivasti ylämäkeen kulkevan tien.

Voisi olla huonommatkin maisemat, näissä kuvissa heppana Sani.


Ilta-aurinkoon ja vanhaan Leedrin kylään lähdin myös yhden suosikkihevoseni, eli Iitan kanssa. Reilu parikymppinen Iita on niin huippu maastoratsu! Se tietää heti ratsastajan noustessa kevyeeseen istuntaan, että silloin saa mennä. Iitalla onkin parasta vain painella menemään reipasta ravia johtoratsukkona ja samalla pystyy nauttimaan maisemista, sillä heppapapan meno on niin tasaista. Laajan kiviaitojen reunustaman peltomaiseman auetessa edessä, loppukesäisen ilta-auringon paistaessa ja innokkaan hevosen mennessä korvat tötteröllä eteenpäin ei voinut olla kuin onnellinen ja nauttia juuri siitä hetkestä. Se oli myös niitä hetkiä kun en voinut kuvitellakaan elämääni ilman hevosia. Mutta kuten se peltokin, niin loppui meidän minilomakin ja maanantaina kävimme viimeisellä pikaisella ratsastuksella lähipelloilla ja metikössä. Huippuja hevosia oli vielä jäljellä, mutta halusin ratsastaa viimeisen kerran Martsulla ja vireä poni olikin juuri sopiva kaveri tuolle hauskalle, mutta samalla hieman haikealle ratsastukselle. Noihin maisemiin palataan toivottavasti vielä, onhan tuo saari maastoltaan niin upea ja hevosista on muutaman vuoden aikana tullut tärkeitä. Suomeen taas palattuani kävin myös kotitallilla ratsastamassa ja nyt olen päässyt käymään pitkästä aikaa taas Carterinkin selässä sekä raahattua itseni kouluvalmennukseen. Eiköhän tämä hevoselämä tästä taas pikkuhiljaa lähde käyntiin ja Saarenmaa toi kyllä hieman takaisin motivaatiota ja sen fiiliksen, että tämä on kivaa, osaan tämän.
-Hanna


Huipuin heppapappa Iita!

7. syyskuuta 2017

Blogin elvytystä vielä kerran

Ehdoton suosikki heppaystäväni Saarenmaalla on tämä kimo ponineiti!

Haluaisin kirjoittaa ja aikaakin olisi, mutta jostain syystä motivaatio on ollut täysin hukkateillä jo pidemmän aikaa. Piti tulla monia postauksia kesällä Engalnnista, kuviakin olisi löytynyt, mutta jostain syystä en vain ole saanut itseäni koneen ääreen ja kirjoittelemaan. Nyt päätin kuitenkin yrittää vielä kerran, sillä en ole vielä ihan valmis blogia hautaamaankaan. Jos tilanne ei tästä kuitenkaan parane, niin taitaa se olla ainoa vaihtoehto. Kerrottavaa ja jaettavia kuvia olisi vaikka kuinka paljon, niin kesältä Briteistä kuin elokuun lyhytlomalta Saarenmaaltakin. Koska tällä hetkellä hevosrintamalla ei juuri tapahdu, niin ainakin muutamat seuraavista postauksista tulevat varmasti sisältämään juttua parilta viime kuukaudelta. Jälleen kerran en myöskään ole tyytyväinen blogin ulkoasuun ja koska en ole mikään huippumuokkaaja ja koodienkäyttäjä, niin tuntuu ettei siitä koskaan tule aivan mieleistä. Jotain muutosta blogin ulkoasu ja välilehdet tulevat kuitenkin kokemaan lähitulevaisuudessa. Myöskin kaikki postausideat ja muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita ja toteuttaisin kivoja ideoita mielelläni.

Toinen ihana heppaystävä Saarenmaalta on Hektor, joka muutti viime viikolla uuteen kotiin Suomeen. Onneksi kuitenkin kaverilleni, niin sitä pääsee nyt helposti moikkamaan ja saa kuulla ponin kuulumisia. :)

Sakke 5.v kanssa harjoiteltiin esteratsastuksen saloja, on hän ihana suokkiherra!
Suomessa olen ollut nyt vajaan kuukauden minkä aikana olen käynyt tallilla neljä kertaa ja ratsastanut vain kerran. Mulla on ollut niin paljon muuta ohjelmaa, olen pitänyt ihan lomaa ja myös miettinyt tämän hetkistä motivaationtasoa ratsastusta kohtaan. Enköhän tästä syksyn mittaan kuitenkin hommaudu taas valmennuksiin, mahdollisesti myös tallitöiden ja kotitallin kisojenkin pariin. Olen pohtinut tulevaa valmennuskaveria syksylle, enkä ole päätynyt oikein mihinkään. Tallista löytyy kyllä hevosia, mutta mikä sitten olisi mieleisin vaihtoehto? Välillä tuntuu ettei mikään ole täysin sitä mitä haluaisin, mutta koska omaa ei tälläkään hetkellä voi hommata, niin on tyydyttävä siihen mitä tarjolla on ja oltava tyytyväinen että tarjolla on edes jotakin! Voihan sekin olla vaihtoehto, että menisin vähän kaikilla tai edes muutamalla, enkä ottaisi mitään vakiratsua tällä hetkellä.
Niin kuin jo mainitsin, niin tarvitsen heppailukaverin vain loppuvuodeksi, sillä tammikuu alusta on toivottavasti luvassa jälleen jotakin uutta, mutta vielä en uskalla sanoa sitä julkisesti. Seuraavan postauksen voisin kirjoitella meidän reissusta ihanalle Saarenmaalle, mutta siihen asti HYVÄÄ ALKUSYKSYÄ! 
-Hanna

1. elokuuta 2017

Long time no see


Heippa pitkästä pitkästä aikaa! Kesä on hurahtanut ohitse kovaa vauhtia ja nyt eletään jo heinäkuun viimeistä päivää. (Suomessa tässä vaiheessa jo elokuun ensimmäistä.) Aika Englannissa on kulunut siivillä ja postailu on täysin jäänyt niin hitaanpuoleisen netin, ajan puutteen sekä kiinnostuksenkin puutteen takia. Monesti olen ajatellut kirjoittaa ja jakaa kuulumisia täältä, mutta aina se on jäänyt muiden tekemisten jalkoihin. Nyt kuitenkin vihdoin päätin herätellä blogia kesäuniltaan kuvapostauksen muodossa. Koska paljon on tapahtunut ja en ole varma mistä aloittaa, niin heitän pallon teille lukijoille ja saattekin nyt halutessanne heitellä kysymyksiä Englantiin liittyen! Niitä siis laittelemaan tuonne kommenttiboxiin. :)
-Hanna




Ylhäältä löytyy muutamia heppa/tallikuvia kesän varrelta. Tässä kuvassa grilliruokaa yhdeltä kesäkuun illalta, kun vietettiin talliporukalla aikaa altaalla.

Junat ja bussit on tulleet tutuiksi, kun olen reissannut vapaa päivinä. Hyvin on toimineet ja on ollut helppoa kulkea!


Porstmouthin seikkailu, jolloin tuli nähtyä vähän kaupunkia, kierreltyä museossa ja ihailtua maisemia Spinnaker towerista.


Nämä viimeiset kuvat Lontoosta, jonne pääsin vihdoinkin. Olen ihan rakastanut tähän kaupunkiin ja tällä viikolla jatkuu taas kaupungin tutkiminen.


Aika upeat maisemat St. Paul's Cathedralin huipulta!

9. kesäkuuta 2017

Terveiset Englannista




Heippa kaikki! Viimeiset päivät Suomessa menivät yhdessä hujauksessa ja niin on menneet ensimmäiset päivät täälläkin. Nyt vietän ensimmäistä vapaata ja takana on jo kolme kokonaista päivää. Toisaalta lyhyt aika, mutta toisaalta tuntuu olevan ikuisuus kun lähdin Suomesta! Matka tänne sujui ongelmitta ja tuntui menevän nopeasti. Helsinkiin lentokentälle matkustin yhdessä Irlantiin töihin menevän ystäväni kanssa ja koska lentomme lähtivät kahdenkymmenen minuutin välein, niin saimme hengailla vielä kentälläkin hyvän tovin yhdessä. Olihan siinä pieni jännitys päällä miten matka sujuu, millainen paikka oikeasti on yms. Lensin siis Gatwickille ja siltä oli vain noin 20 minuutin matka tilallle. Matkalla ehdimme jutustella omistajan ja tulevan pomoni kanssa ja saatuani tavarani kesäkotiini, lähdimme vielä läheiseen pubiin syömään, sillä nälkä oli aikamoinen kun en ollut koko päivänä syönyt kunnolla. Mukaan tuli myös yksi toinen työntekijä, joka asuu samassa talossa mutta on töissä toisessa paikassa tällä hetkellä.


Aloitin työt heti seuraavana päivänä ja pääsin tutustumaan muutamiin muihin työntekijöihin, näkemään paikkoja ja tietenkin hevoset. Työt aloitetaan siinä 7.30-8 aamulla ja lopetetaan about 17-18 aikoihin. Hevosten kanssa kuitenkin kun ollaan, niin aikatauluthan saattaavat tunnetusti muuttua päivän mittaan. Esimerkiksi eilen pääsin töistä vasta noin 19, sillä olimme useamman tunnin isoissa kisoissa yhden hevosen kanssa. Mieluummin kuitenkin olin siellä kuin kököttämässä talolla ja kuluttaen aikaani vaikka selaillessa hitaasti toimivaa nettiä. Kisojen lisäksi kävin eilen myös yhden toisen työntekijän kanssa ratsastamassa läheisellä kukkulalla, josta avautuivat kyllä upeat näkymät kilometrien päähän. Ratsuna mulla oli tosta kertaa ihana 6.v Tommy. Kaikki hevoset joiden kanssa olen ollut tähän mennessä tekemisissä ovat olleet kyllä mukavia ja hyvin käyttäytyviä. Ne ovat iloisia, uteliaita ja näkee että niistä pidetään hyvää huolta. Läheiselle kukkulalle mennessämme ratsastamme ensin pikkutietä jolla kulkee myös autoja ja olenkin saanut hämmästellä niiden suhtautumista meihin. Kaikki autot ovat oikeasti hidastaneet tai pysähtyneet meidät nähtyään ja antaneet tietä. Jos ravatessamme auto on tullut vastaan, niin olemme jatkaneet ravia ja auto on antanut tietä. Tästä saisivat kyllä autoilijat Suomessa ottaa mallia.. Liikenteestä puheen ollen, olen jo täysin tottunut tähän väärin päin kulkevaan liikenteeseen. Tosin olen ollut liikkeellä vasta ainoastaan auton kyydissä, joten voi olla että kävelen suoraan auton alle kun ensimmäisen kerran olen itse varsinaisesti liikenteen seassa.

Täältä upealta näköalapaikalta näki kilometrien päähän ja jopa Lontooseen asti. Harmi vaan kun sää oli pilvinen, niin ei nähnyt niin hyvin kuin voisi.
Valmiina kisoihin!
Kisa-alue oli valtava ja siellä oli kaikkea myyntikojuista erilaisiin kilpailuihin, esityksiin sekä tivolilaittesiin.
Tiistaina kaupassa käydessämme pääsin näkemään lähimmän kylän sekä lähimmän kaupungin, kun kävimme toisella tallilla valmennuksessa hevosten kanssa. Tuonne kaupunkiin voisin lähteä joku vapaa bussilla (ja jatkaa vaikka junalla Lontooseen), mutta tänään päätin vain nukkua pitkään ja hengailla rauhassa tilalla, lukea ja katsoa vähän koulujuttuja. Kun joku päivä sinne päädyn seikkailemaan, niin katsotaan löydänkö ikinä takaisin. Tänään meidän olisi illemmalla tarkoitus lähteä porukalla syömään Guildfordiin. Tähän mennessä olen viihtynyt hyvin, kaikki ihmiset ovat olleet mukavia ja ottaneet hyvin vastaan. Olen myös pärjännyt kohtalaisella englannillani ja eiköhän sitäkin opita tässä koko ajan lisää! Joskus en todellakaan olisi uskonut itsestäni, että lähden paikkaan, jossa kukaan ei puhu suomea ja englannilla on vaan pakko pärjätä, mutta vuosien mittaa on tullut rohkeutta lisää. Vaikeinta on muistaa kaikki asiat kun on ihan uusi paikka ja ei esimerkiksi edes tiedä missä mitäkin säilytetään ja kenen laidun on mikäkin. Hevosten nimet on alkaneet painua päähän jo aika hyvin, siitä on siis hyvä jatkaa. Eihän tässä vaiheessa voi vielä vaatiakaan muistamaan ja tietämään miten kaikki tehdään, kun en ole ollut täällä viikkoakaan. Seuraavalla kerralla voisin varmaan hieman esitellä tätä paikkaa tai kertoilla työpäivästä. Mitään tavallista päivää ei taida olla, sillä nämäkin kaikki kolme takana olevaa päivää ovat olleet ihan toisistaan poikkeavia.
-Hanna



1. kesäkuuta 2017

Vielä viimeisen kerran

Sunnuntaina pääsimme Roopen kanssa vielä kerran Jarin valvovan silmän alle estevalmennuksen merkeissä. Jarin tunnit on olleet nykyään mun lemppareita hypätä, sillä ne on niin super hyviä, tehtävät on monipuolisia ja neuvoja tulee juuri oikeilla hetkillä ja koskaan ei jää yksin ongelmiensa kanssa. Päin vastoin tuntuu olevan harmittavan usein muissa valmennuksissa. Kyseessä oli sekä mun että ponin ensimmäinen hyppykerta ulkona tänä vuonna, mikä tuntuu toisaalta aika huvittavalta sillä koulua siinä on itsekseen väännetty jo useamman viikon ja edellisvuosiin verraten olemme viihtyneet maneesissa turhankin kauan tänä vuonna. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa ja nyt saimme onneksi viimein esteet pihalle. Poninkin mielestä oli paljon kivempaa hypätä pitkästä aikaa ulkona ja vauhtia ja intoa löytyi ensimmäisestä tehtävästä lähtien.

Aluin ravien ja laukkojen jälkeen lähdimme hyppäämään suoraa linjaa kuudella tai seitsemällä askeleella. Aluksi pystyt olivat ihan kavalettikorkeudella, mutta nousivat kierrosten vaihtuessa isommiksi. Tämä sujui meiltä ponin kanssa ihan hyvin, tosin saimme huomautuksia pienistä hallinnallisista ongelmista ja tästä seuranneista vääristä askelmääristä. Saimme tehtyä tietysti myös oikeat askelmäärät, kun tein pidätteitä tarpeeksi. Ponin innokkuus kuitenkin lähinnä huvitti kaikkia ja onhan se nyt sata kertaa parempi ja helpompi ratsastaa tuollaisena vähän vauhdikkaana säheltäjänäkin, kuin eteen pungettavana tahmatassuna. Tuolle linjalle lähestymiseen toi haastetta myös se, että ensimmäinen este oli edessä pian lyhyeltä sivulta pois kääntymisen jälkeen ja Roope innostui siitä vielä entisestään. Silloin se ei oikein meinaa malttaa odottaa ja tajutessaan minne ollaan matkalla, se saattaa yrittää vetää mutkat suoriksi jo kaarteessa ja lähteä sitten kiitämään kohti estettä. Mun pitikin vain itse pitää jalka paikallaan ja varoa etten vahingossa pyydä ponia enää lisää eteen, sekä pitää matala käsi ja odottaa hyppyä.

Pahoittelut kuvien laadusta, nämä on napattu videoilta. :)
Kun ensimmäinen linja saatiin tehtyä hyväksytysti, aloimme hypätä pientä rataa. Aloitimme pitkän sivun rinnalla olevasta pystystä lyhyellä lähestymisellä, siitä suora linja toiselle pystylle, päädyn läpi okseri lävistäjällä ja perään ensimmäisenä hypätty pysty, minkä jälkeen vielä okseri lävistäjällä toisesta päästä ja perään kaarevalla uralla kakkosena hypätty pysty. Ensimmäiset kierrokset sujuivat ihan hyvin, joten nostimme esteitä hieman. Roopella oli edelleen virtaa ja innokkuutta ja kerran liikkeelle lähtiessämme se nostikin laukan jo ennen lupaani. Muilla oli ainakin hauskaa valmennusta seuratessa, kun poni oli niin yli-innokas! Niin oli kyllä hauskaa meilläkin ponin kanssa ja hyppääminen tuntui helpolta ja kivalta. Se oli niitä päiviä kun pystyin luottamaan poniin ja siihen että se hyppää vaikka tulisimmekin vähän vinoon, paikat olivat hyviä ja hypyt isoja. Löydettiin sitä samaa iloista fiilistä, mitä meillä on ollut parhaimpina päivinä radoilla ja minkä takia tätä esteratsastusta edes harrastaa kaikista ongelmista ja satunnaisesta rimakauhusta huolimatta.

Vaikka poni olikin oikein hyvä, niin ratsastajaa sai kyllä korjata. Mulla oli kuitenkin luottavainen olo edetä radalla ja pystyin tekemään oikeita asioita, kun kentän keskellä seisoi valmentaja joka näki koko ajan missä mennään ja jaksoi muistuttaa esimerkiksi "jalka alhaalla, käsi alhaalla" niin kauan että ne todella olivat siellä alhaalla. Ja nyt kun kerta ratsastajan virheisiin päästiin, niin onnistuinhan sitten käymään kentän pohjaakin tutkimassa. Tämä tapahtui radan neljännellä esteellä, eli pystyllä ensimmäisen okserin jälkeen. Vika oli kokonaan kuskin, mutta sanotaanko näin että oli ponillakin siihen osuutensa kun se käytti tilanteen hyväkseen.. Jarikin totesi että hyppy lähti täysin oikeasta paikasta, mutta kuski ei ollut ihan ajantasalla. Olin hieman jäljessä ja laskeuduttuamme siis horjahtanut normaalia enemmän eteen. En olisi tästä pudonnutkaan jos Roope ei oli tehnyt tuttua liikettään, eli vetäissyt päätään alas ja pysähtynyt. Tällä kertaa ehdin jopa ajatella, että nyt en putoa mutta vauhdin pysähtyessä täysin en voinut tehdä mitään. Muutaman kerranhan olen tullut alas niin nopeasti etten ole tajunnutkaan mitä tapahtuu, kuin vasta istuessani ponin jaloissa.


Ei muuta kuin takaisin selkään ja uusimaan koko tehtävä. Tällä kertaa pysyin kyydissä, näin kaikki paikat ja ponikin käyttäytyi. Varmasti osa syy putoamiseen on viimeaikoina satunnainen hyppääminen, sekä viime estetunnin epävarmuus. Siellä tein virheen, jota en ole tehnyt aikoihin ja edelsin esteellä. Siitä jäikin luultavasti päälle pieni pelko tilanteen uusimisesta ja jäin ennen esteitä odottamaan ehkä liiaksikin. Onneksi asioita saatiin korjattua tunnilla ja Roope teki todella hyvin. On myös kiva huomata, että vaikka olenkin ratsastanut viime aikoina enemmän koulua kuin esteitä, niin en ole silti kadottanut kaikkia vähäisiä hyppytaitojani ja teen jotain oikeinkin. Tämä oli tällä erää meidän viimeinen valmennus Roopen kanssa ja paremmin ei oikeastaan voisi päättää. Olen iloinen kun lähdin silloin vajaat kaksi vuotta sitten kokeilemaan mitä ponilla on tarjottavana ja sain elää myöhäiset ponivuodet. En ole ikinä pudonnut yhtä paljon kuin viime vuonna ja halunnut luovuttaa, mutta nyt olen vain onnellinen meidän yhteisistä treeneistä sekä kiitollinen ponille kaikesta sen opettamasta. Tänä päivänä voin jo nauraa niille huonoimmillekin hetkille.
-Hanna

Ps. Luotiin kahden myöskin ulkomaille lähetevän kaverini kanssa yhteinen Instagramtili (@hevostoissaeuroopassa) ja sieltä voi seurailla kuulumisia Englannin lisäksi naapurisaarelta Irlannista sekä Italiasta. Tuota tiliä tulee varmasti päivitettyä useammin kuin blogia. :)

17. toukokuuta 2017

Poneista parhain

1. Nämä ihanat kuvat ©Aino H.

Eilen ratsastin Roopella lähes kahden viikon tauon jälkeen. Olimme molemmat laiskalla tuulella ja niinpä päätin jo varustaessa mennä ilman satulaa ja laittaa ponille vain kanget päähän (tästä luvassa kuvia myöhemmin). Teimme pölyisellä kentällä vain alkuverkan tapaisen lyhyen treenin ja siirryimme sitten tallin taakse kuvailemaan. Roope oli ihan ok ratsastaa, melko jäykkä ja hidas pohkeelle, mutta saatiin me kivaakin pätkää aikaiseksi. Oli mukava mennä ponilla pitkästä aikaa, ihan kun en olisi selästä pois ollutkaan. Nyt nautitaan viimeisistä yhteisistä viikoista! 
-Hanna
Mikä kuvista on suosikkisi? :)

2.

3.

4.

5.

6.

7.